Tomohon - Kinilow II

Kolmas päivä täällä Highland resortissa. Rytmi alkaa löytyä. Ihanan siisti paikka. Aluksi olimme resortin ainoat asukkaat, mutta on tänne ilmaantunut muitakin. On "low season" - silmiin on sattunut vain 4 vaalean sortista turistia. 

Tänään on löysäilypäivä, siis oleilua, lukemista, valokuvia (Jari) ja lihaskuntoa (Kaisu). Eilen kävimme retkellä tulivuorilla, järvellä, vesiputouksilla. Mt. Lokon, joka on alueen symboli, on siis suljettu satunnaisen tupruttelun vuoksi. Valitettavasti ei ehtinyt näkemään purkausta, mutta olisihan se komeaa nähtävää,jos vähän tupruttelisi uudestaan. Ihan pelkkä savu riittäisi, ei tarvitsisi tulla mitään sen suurenpaa rokkaa mukana. 

Kiipesimme siis Lokonin sijaan Mt. Mahawulle, joka on ikäänkuin Mt. Lokonin pikkusisko. Ilmeisesti Mahawu on purkautunut joskus 1960-luvulla mutta kuka nyt niin vanhoja muistaa. Nykyisin Mahawu lepää. Kävimme paikallisessa tulivuori-keskuksessa, jossa seismografi osoitti Lokonin värähtelevän koko ajan, mutta Mahawun viisari ei värissyt, joten se lepää tai sitten töpseli oli pois seinästä. Pojat ja tytöt tekivät keskuksessa tarkasti merkintöjä isoihin kirjoihin ihan käsipelillä.Ei näkynyt kopuuttereita.

Tämän jälkeen kiipesimme vuorelle, ylipäätään täällä saa kiivetä jokapaikkaan. Se kyllä sopii kiipeilijä Kaisulle, mutta minulla reidet kramppaa ja sydän jyskyttää. Kaisu varmaan kantaisi mut reppuselässä, mutta en ole tohtinut kysyä. Tulivuori on iso kasa maata, jonka keskellä on valtava monttu. Hirvittää kyllä ajatella minkälaisen voiman vaatii sellaisen reiän syntyminen. Kiersimme kraaterin ympäri, myös jonkinlaisen kannuskukan vuoksi, jonka me sittten löydettiinkin. Oli sen verran iso, että syö varmaan oravia.Näkymät kraaterin reunoilta eri ilmasuuntiin olivat kauniit; mereltä bongasimme mm.meille tutun Bunaken Islandin.

Mahawun lähestymistien varrella oli kuvankauniita pengerrettyjä kasvimaita tai ei ne oikeestaan ollut sellaisia kasvimaita,miksi me suomalaiset ne kuvittelemme.Ne olivat kuin taideteoksia tai tarkkaan vuorenrinteisiin suunniteltuja tilkkutäkkejä. Oli kolmiota,suorakaidetta,puoliympyrää.Oli jyrkkiä mäkiä,välillä pieniä tasamaapaloja. Ihmiset töissä, ilman koneita. Sellaisia perinteisiä hakkuita  tai naiset kyyryssä hatut päässä ja kätöset ahkerassa työntouhussa. Ei vetojuhtiakaan. Ihan niin kaunista. Oli juureksia,erilaisia kaalilajikkeita,chiliä tietenkin,kaikenlaista vihreää,mausteitakin.

Seuraavaksi kävimme syömässä Pohjois-Sulaweden isoimman järven rannalla, 35 km pitkä kraateriin muodostunut järvi.Pitävät kuulemma pyöräilykilpailuja kyseisen Tondano-järven ympäri (n.75-80 km).Ei täällä tietenkään ole mitään erillistä pyörätietä,joutuvat varmaan sulkemaan sitten kisan ajaksi tiet autoilta? Paikallinen kala oli vaalelihaista hyvin paistettu ja maitavaa. siika siitä tuli mieleen. Täältä sitten etenimme tuhannen pikkutien kautta viidakon keskellä olevalle vesiputoukselle, joka oli nätti, niin kuin ne nyt ovat. Matkalta opas keräsi meille kanelia; siitä huumaavasta tuoksusta tuli heti joulupuuro mieleen! Pienen vesisateen saattelemana takaisin majapaikkaan; illallinen, elokuva (jo kolmatta kertaa katsottu ja aina niin huippuhyvä Voi veljet,missä lienet - suosittelemme) ja uni.

Huomenna on tarkoitus mennä Tangkoko Batuangus National Parkiin, joka sijaitsee saaren itä- kärjessä. Huomisiin.